Yliliikkuvuus, Hypermobiliteetti; Palapelin puuttuva palanen

Sinulla on yliliikkuvuutta, onko joku joskus kertonut mitä se tarkoittaa? Ei. Tiedätkö mitä muuta siihen voi liittyä. En.

Tyyppillinen hoitokeskustelun aloitus. Ja vielä tyypillisempää on se, että asiakas hakeutuu hoitoon tuki- ja liikuntaelin ongelmien vuoksi, joita on hoidettu ja hoidettu ilman ratkaisua. Yliliikkuvuus kulkee usein käsi kädessä herkän persoonallisuuden, suorittamisen sekä muista huolehtimisen tarpeen kanssa. Näin ollen monet oireista peittyvät ja ohitetaan stressiin kuuluvana, "minä nyt vain olen tällainen" -kommenteilla. Se on toki tottakin. Kehosi on sinun omasi, ystäväsi toivon mukaan. Elämä muodostuu palasista, jotka on joko helppo sovittaa paikalleen tai välillä vähän vaikeammin hallittavia. Tietoisuus helpottaa palapelin tekoa, kun tiedät mitä palasta yrität toisen viereen on yleensä helpompi edetä. Tietty strategiakin on vaikeissa palapeleissä paikallaan, kuten esimerkiksi nurkista ja reunoista aloittaminen. Minä jos joku sen tiedän. Palapelin keskellä olevan puun rakentaminen voi käydä tuskallisen työlääksi, jos ei ole pienintäkään ajatusta siitä mitä on tavoittelemassa. Näin toimii kehokin. Tule tietoiseksi, ymmärrä ja toteuta haluamasi palapeli - pienestä aloittaen.

Onko yliliikkuvuus siis ongelma? Ei. Silloin, kun kehon käyttö on hallittua ja kompensaatiomallit eivät aiheuta kipuja tai muita toiminnan häiriöitä kehossa. Ongelmaksi tilanne muodostuu, jos kivut alkavat häiritä normaalia arkea ja jaksamista. Tähän kohtaan saan lainata erään asiakkaani tekstiä hänen omasta palapelistään. Hänen esimerkkinsä on yksi monien joukossa, mutta kertoo juuri sen mitä on mahdollista saavuttaa hoidoilla sekä omalla sitkeällä työllä. Tässä kohtaa yliliikkuvuus on se ystävä, josta on syytä pitää hyvää huolta! Kaunis palapeli.


Muun muassa työni sujuu nyt normaalisti. Koskaan en työpäivän aikana enää mieti, että taasko "se" pahenee ja onkohan huominenkin päivä paha vai tuleeko siitä edes kohtuullinen. Koen nyt, että pystyn kehittymään työssäni ja toivon/suunnittelen myös uusien haasteiden hankkimista. Ennen kuin sain hoitojesi ja harjoittelun kautta tilanteeni paranemaan ja vakiintumaan hyväksi, lähinnä toivoin että pärjään muiden mukana, vaikka keskittymiskykyni ja kärsivällisyyteni työnkin suhteen olivat kehnot. Inhosin välillä sitä pakkoistumista, vaikka seisominen ei olisi ollut yhtään sen parempi vaihtoehto.

Nykyään ei tarvitse miettiä vaikka konserttiin lähtiessä, että tuleekohan tästä kivaa vai ovatko jalkasäryt sellaiset, että ne vievät nautinnon ja saavat vain ajattelemaan kotiinmenoa. Vapaa-ajan asioista pystyy ihan eri tavalla nauttimaan ja niitä uskaltaa suunnitella paremmin, koska ei tarvitse ajatella sitä, että huonolla tuurilla kipeät jalat pilaavat kaiken. Kotona puolison ja lasten kanssakin sujuu nyt todella hyvin, kun ennen olin usein lyhytpinnainen enkä oikein halunnut sitä enkä tätä, enkä jaksanut. Kyllähän kipu vetää ihmisen kireäksi ja vaikka kipua oppii tottumisen kautta sietämään, ei ihminen ole parhaimmillaan silloin kun hän koko ajan sietää jotakin.

Ennen sinua minua olivat tutkineet yleislääkärien lisäksi kaksi eri neurologia, fysiatri, ortopedi, muutama fysioterapeuttikin. Ai niin ja kolme kiropraktikkoa ja pari eri kansanparantajan tyyppistä hahmoa. Kenelläkään näistä ei ollut mitään pysyvästi tilannetta parantavia toimintaehdotuksia. Vääriä diagnoosiehdotuksia kylläkin. Eipä minulla kauheasti ollut uskoa siihen, että jotakin parantavaa voisi olla olemassa, koska kuuteen vuoteen kukaan ei ollut keksinyt mitään.
 
Hoito-, treenaus- ja oppimisprosessin kautta olen ymmärtänyt, miten paljon itse pystyn muokkaamaan kehoani ja sen toimintaa. Ettei minulla vain "ole" surkea selkä, joka määrää minulle puitteet joissa voin - tai en voi - toimia. Vaan että selässäni on tiettyjä ominaisuuksia ja sen lisäksi minulla on yliliikkuvuutta, ja näistä asioista johtuu, että minun on rakennettava kehoni kestämään ja käytettävä sitä vähän huolellisemmin kuin useimpien muiden.